torstai 11. elokuuta 2011

Mielikuvat

Kun luen jotakin kirjaa, niin mieleeni muodostan useimmiten kuvan siitä miltä henkilöt näyttävät. Samoin elokuvissa, sarjoissa, sun muissa videoissa tulee helposti kuviteltua miltä kertoja näyttää, itselläni koskee myös selostajia.  Sitten yhtäkkiä näen tämän henkilön "oikeasti", esimerkiksi urheiluselostajaa joskus näytetään lähetyksen aikana.

Tällöin minulla tuppaa tulemaan hyvin outo olo, kun tämä mielikuva musertuu. Vaikka välillä olisin nähnyt tämän hahmon, silti saatan kuvitella henkilön erinäköiseksi kuin todellisuudessa. Esimerkiksi tämän PaperBatVG:n kohdalla koin suuren hämmennyksen hetken, kun yhtäkkiä näinkin tämän naaman (ensin video, jossa hän pelaa Minecraftia, sitten video, jossa hänen naamansa näkyy. Nykyäänkin vaikeuksia muodostaa hänen naamansa mielessäni oikein. :)



Kuvittelin naaman suureksi määrin aika toisenlaiseksi, ihonvärin sentään kuvittelin oikein. :) Oman teoriani mukaan puhetyyli oli suuresti vaikuttamassa siihen, että sen oikein kuvittelin. Tuo kaveri on gameplay commentator (suomeksi suurin piirtein: pelikuvan selostaja), hän pelaa useimmissa videoissaan jotakin peliä ja kertoo kaikenlaista samaan aikaan. Ei tosin vain peleistä, jutut voivat olla ihan hänen omasta elämästäänkin. Itse tutustuin hänen videoihinsa Minecraft-videoita etsiessäni, ylempi videoista juuri sellainen. Minecraftista(=eräs loistava ja omaperäinen peli) selittänen joskus täällä enemmänkin. Sittemmin on tullut katsottua muitakin hänen videoitaan ja pääasiassa tykättyä. :) Kannattaa tutustua jos ei ole parempaakaan tekemistä (minulle liiankin tuttua).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti